Kubota 130 vuotta!

27.04.2020

Huhtikuussa yksi maailman johtavista kone-ja moottorivalmistajista juhlistaa 130 vuotista taivaltaan.
Kubotan tarina alkaa vuodesta 1890, jolloin yritys valmisti ensimmäiset rautaputkilinjastot vesilaitokselle.
Perustaja Gonshiro Kubota loi näin pohjan yhdelle maailman johtavalle toimijalle. Toiminta alkoi valimona
ja laajeni nopeasti teollisuuden esikuvaksi globaalissa maatalous- ja rakennuskone, sekä vesialan
liiketoiminnassa. Aikojen saatossa toiminta laajeni ja kasvoi. Vuonna 1922 alkoi kerosiinillä toimivien
moottoreiden valmistus maatalouden käyttöön ja yritys saavutti suosiota toimialalla. Myöhemmin 1960-
luvulla yritys lanseerasi ensimmäiset traktorit markkinoille.

Vuonna 1974 valmistui ensimmäiset Kubota minikaivinkoneet. Vuoteen 1998 mennessä maatalouspuolen
konevalikoima oli laajentunut entisestään ja kansainvälistymisen myötä aloitettiin tuotanto ja
myyntitoiminta myös Kiinassa.
Nykymaailmassa kohdataan paljon haasteita. Kubota tarjoaa ratkaisuja kaikkiin näihin haasteisiin. Kubotan
valikoimasta löytyy koneet niin maatalouteen, maanrakennukseen kuin vesihuoltoon. Japanilainen yhtiö on
myös johtava diesel- ja bensiinimoottoreiden valmistaja. Näitä moottoreita toimitetaan teollisuuteen,
maatalouteen, maanrakennukseen ja generaattorisovelluksiin. Lisäksi Kubota kehittämät teknologiset
ratkaisut ovat parantaneet ja yksinkertaistaneet käyttäjiensä elämää jo vuosikymmenien ajan
maailmanlaajuisesti.
Kubota on erittäin sitoutunut ympäristönsuojeluun ja auttaa erilaisissa vesi- ja ruokapulakysymyksissä
ympäri maailman. Sen valmistamat moottorit, ruohonleikkurit ja maanrakennuskoneet ja muut koneet ja
laitteet edistävät kaupunkien kunnossapitoa ympäristö asiat erityisesti huomioiden. Äskettäin Kubota
Corporationin presidentti Yuichi Kitao korosti yrityksen perusarvoja kunnianosoituksena yrityksen
perustajalle: ”Meidän täytyy muistaa yrityksemme perustajan periaatteet, ”ilman innovaatiota ei tule
kasvua”. Kubota-filosofian kaksi pääarvoa ovat erityisesti ”Yksi Kubota” ja “Sinun puolellasi”.
Mr. Kitao: "Yksi Kubota" on usko siihen, että jokainen yrityksemme jäsen on välttämätön ryhmällemme. Ja
”Sinun puolellasi” tarkoittaa, että ollaksemme asiakkaidemme puolella meidän täytyy ymmärtää ja muistaa
asiakkaidemme tarpeet ja näkökulmat.” Tämän seurauksena, ottaen huomioon Kubotan pitkä historia ja
kehitys, on tärkeää muistaa sen alkuperä, missä yritys oli alussa ja minne se menee.
Kubota jatkaa työtä, kuten se on tehnyt jo 130 vuotta tarjotakseen parasta laatua ja sopivimpia tuotteita ja
palveluita, samalla kun taataan ympäristönsuojelu paremman maailman säilymiseksi myös tulevaisuuden
sukupolvelle. Innovaatioiden, tutkimuksen ja ennen kaikkea kommunikoimalla tehokkaasti asiakkaiden
kanssa, yritys pysyy uskollisena tunnuslauseelleen "For Earth, For Life”.

Tietoja Kubota Corporationista
Kubota Corporation on ollut johtava maatalouden, viherhoito- ja rakennusalan laitteiden sekä
teollisuusmoottoreiden valmistaja vuodesta 1890 lähtien. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Osakassa Japanissa, .
Yrityksellä on toimipisteitä yli 110 maassa Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Aasiassa. Kubotan liikevaihto
vuonna 2019 oli 17,6 miljardia dollaria. Koneet ovat Kubotan ensisijaisia tuotteita. Lisäksi Kubota valmistaa
myös monipuolisen valikoiman muita tuotteita, mukaan lukien kaupunkien vedensuodatusjärjestelmät,
kastelu-, putkisto-, katto- ja asuntorakentamisen tuotteita, sekä suuria maanalaiseen asennukseen sopivia
venttiilejä.
Kubotan slogan "For Earth, For Life” kertoo yrityksen sitoutumisesta säilyttämään maailma luonnollisessa
tilassaan ja auttaa samalla tuottamaan yhteiskunnille elintärkeitä asioita, kuten vettä ja ruokaa maailman
väestön edelleen kasvaessa. Tämä tehtävä toteutuukin joka kerta, kun Kubota-traktori korjaa maan
tuottamaan elämää ylläpitävää ruokaa tai Kubota kaivinkoneet tekevät maanrakennustöitä mm.
parantaakseen vesihuoltoa ja asumisen edellytyksiä.

engcon  smp marttiini  

                      

Klikkaa tästä käyttääksesi karttaa!

Reittihaku